Puhu raha-asioista!


Suomalaisille raha-asiat ovat tabu. Tai ainakin todella monelle. Ehkä pelätään, että oma talous näyttäytyy nolossa valossa, tai sitten kuulostetaan kerskailevilta. Tämä on merkittävä kansallinen ongelma, koska se johtaa huonoon talousosaamiseen. "Ai mitenniin?" No...


246 000 suomalaista olivat ulosotossa vuoden 2017 lopussa. Syitä tälle on varmasti monia, esimerkiksi velkaa saa otettua helposti ja on vähätuloisuutta ja muuta. Jotkut ovat huonommista lähtökohdista, toisilla käy huono mäihä. Yleisin syy kuitenkin on se, että tehdään pitkäkestoisesti vääriä valintoja. Ei tietenkään tyhmyyttään, vaan ehkä osaamattomuuttaan. Ja joskus ulkoisista syistä.

Mistä johtuu, että emme hallitse talousasioita? Ihmiselle on luonnotonta palkinnon viivästäminen (kirjoitin tästä muuten jo 7 vuotta sitten) ja mikäli luonnollisia taipumuksiaan ei määrätietoisesti korjaa, tuskin koskaan myöskään hallitsee talouttaan.

Kun itse kävin peruskoulua, ei näitä asioita ainakaan vielä opetettu. Eikä opetettu kotonakaan. Vasta lukion pitkän matematiikan toisena vuonna johdettiin kaava, jolla saattoi laskea kuinka paljon tynnyrissä on vettä viiden minuutin&kauhallisen jälkeen, jos alkutilanne, valumisnopeus sekä kauhallisten tilavuus tiedetään. Rahalle persona lähdin laskemaan paljonko rahaa olisi viiden vuoden päästä, jos viikkorahat laittaisi jemmaan ja niille saisi kuukausittain 1% koron. Tulos oli hämmästyttävä ja silmiä avaava. Kaava on muuten:
(P+Ai)(1+i)xAi
P = alkupääoma
A = kauden pääoman lisäys
i = korko
x = kausia

Rahaa ei silti ollut vielä moneen vuoteen. Vasta valmistuttuani yliopistosta ja päästessäni töihin alkoi jäädä jotakin sukanvarteen. Satuin myös opiskelujen ohessa tutustumaan hyperboliseen diskonttaamiseen, joka ihmisille on niin luonnollista. Jos minulla ei olisi näitä kokemuksia, minkälaisen kulutustottumuksen olisin omaksunut? Mahdollisesti hyvin erilaisen. Kuluttamaan en silti oppinut, vaikka rahaa alkoi riittämään.

Kulutustottumuksiimme vaikuttaa vahvasti vanhempiemme ja ystäviemme kulutus. Kun kaikilla on suurinpiirtein saman verran, syntyy vähän ongelmia. Erituloisuus johtaa kateuden sekä epäreiluuden tunteen kautta tyytymättömyyteen. Emme oikeasti tarvitse pelikonsoleita, ravintolaruokaa, baari-iltoja, yogatunteja tai ulkomaanmatkoja, mutta jos kaverilla on, niin olisihan se kiva saada itsekin.

Tiesitkö, että nykyinen elintasomme on yli 20-kertainen verrattuna 150 vuotta sitten? Elintasomme on tuplaantunut 1980-vuodesta? Elämme maailmassa, jossa ihan tosissaan keskustellaan perustulosta. Ei tarvitse mennä kovin kauas ajassa taaksepäin, kun väestön rikkaimmillakaan ei ollut mahdollisuutta samaan elintasoon nykyisten matalapalkkaisten kanssa - on internet, korkealaatuista ruokaa mistä päin maailmaa vain, moderni terveydenhuolto, rakentamisen laatu jne - asioita, joita ei voinut mitenkään hankkia edes rahalla vain hetki sitten.

Tyytyväiseksi korkea elintaso ei silti tee, sillä aina löytyy joku, jolla on enemmän: enemmän palkkaa, isompi talo, uudempi auto tai hienommat matkat. Ja tämä saa meidät tekemään huonoja valintoja:
Ostamme tavaroita, joita emme tarvitse, rahalla, jota meillä ei ole, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme pidä.
 - Lainaus Fight Club -elokuvasta

Yhten asian pitäisi muuttua, jos haluamme päästä tästä taloussotkusta eteenpäin: meidän täytyy ryhtyä puhumaan raha-asioista vapaammin. "Kannattaako minun ostaa tuo asia, jos minulla ei ole säästöpuskuria?", "Kuukausikuluni ovat 2000 euroa, onko se paljon?", "Voitko auttaa minua tekemään talousbudjetin?", "Miten sinä olet säästänyt eläkepäiviäsi varten?" tai "Selviänköhän 250 000 euron asuntolainasta?"
Tuntuu, että näitä asioita ei omien ystävien kesken voi keskustella. Aihe vaivaannuttaa, ehkä enemmän heidän kanssaan, joille aiheesta olisi kenties suurin apu.

On ollut mahtava lukea kaikkia niitä säästämiseen sekä velattomuuteen tähtääviä talousblogeja, joita on nyt viimeisen vuoden aikana syntynyt. Kannattaa tutustua esimerkiksi Ulosottovelallisen raharimpuiluun. Blogi tuo mielestäni äärimmäisen hyvin esiin sen inhimillisen puolen ulosotosta. Joku kokee sen, elää sitä. Onneksi kirjoittaja on sentään ilmiselvästi hyvätuloinen, ja saa velkansa hoidettua.

Toinen todella mielenkiintoinen näkökulma on Mihin se raha kuluu ja oikeastaan liippaa hirveän läheltä tämän kirjoituksen pääaiheita. Valtavalla ihailulla käyn uudestaan ja uudestaan katsomaan, miten pienilläkin tuloilla saadaan vaikuttavia määriä säästöön joka kuukausi. Omat kuukausikuluni ovat noin kymmenkertaiset tähän blogaajaan verrattuna. Miten ihmeessä voin kuluttaa niin paljon? Ei tietenkään ole pakko noin nuukasti elää, jos ei halua, mutta on valtavan voimaannuttavaa ymmärtää, että se olisi kutakuinkin mahdollista!

Tärkeintä mielestäni säästämiseen ja velattomuuteen tähtäävissä blogeissa on tila, jota ne raivaavat keskustelulle. Satojen tuhansien omaisuuksien kasvusta on ehkä puuduttava lukea, koska homma on tavallaan pulkassa. Sen sijaan ne onnistumiset, joilla velkakierre saatiin taitettua, sulatettiin ensimmäinen kulutusluotto, päästiin säästöuralle ja saatiin talous hallintaan, ponnistettiin ehkä jopa plussan puolelle - niistä on aivan mahtava lukea. Näitä onnistumisia ja oppeja kaipaa nyt sadattuhannet suomalaiset ja näiden menestystarinoiden arvo yhteiskunnalle on valtavan paljon kalliimpi, kuin vaikkapa minun taloudellinen riippumattomuuteni.

Ja hyviä menestystarinoita: FemmaDonna, suhahtanut kolmessa vuodessa tuhansien eurojen veloista viisinumeroiseen varallisuuteen.
Puudelinberberi, typistänyt velkaansa kolmen vuoden ajan systemaattisesti.
VelatOn, ponnistanut lähes kymmenentuhannen euron veloista jo tuhansien eurojen plussalle.

Ja lisää löytyy näiden blogien lukulistoilta. Suosittelen!
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä

2 kommenttia:

  1. Puhut kyllä asiaa!

    Rahasta pitäisi puhua vapaammin ja avoimemmin ihan kaikkien. Olen itse yrittänyt sukulaisille, tutuille, ohikulkijoille ja joskus seinillekin puhua rahasta ja siitä mikä on paljon, mikä vähän, miksi ei ole varaa, vaikka on rahaa ja millä tavalla tavoitteita laittamalla pääsee hyviin tuloksiin.

    Työpaikalla aloin puhua ääneen palkastani ja sillä tavalla rikkoa normeja. En enää halua ajatella, että palkan suuruus on millään tavalla sidoksissa omaan ihmisarvooni, joten pienenkin palkan ääneen kertomista en jaksa häveten kartella.

    Omalta osaltani olen yrittänyt opettaa lähipiiriäni budjetoimaan ja laskemaan. Kuitenkin oman talouden huoltaminen on sellaista plus, miinus ja kertolaskua ja vaikkei tulevaa osaa ennustaa, niin budjetoida kannattaa ja asettaa joskus hurjiakin tavoitteita.

    Löysin blogisi äsken ja jään sitä seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Järkevää puhetta. Kiva jos jäät! Aiheet vaihtelee sijoittamisen, säästämisen, spekuloimisen ja joskus politiikan alueilla. Viime vuonna pidin ihan kaikesta kulutuksesta kirjaa, se oli mielenkiintoinen rupeama. Saa nähdä jaksanko uudestaan enää samaan tänä vuonna lähteä.

      Sunkin blogiin kyllä aina välillä törmäilee. Laitetaanpas myös aktiiviseurantaan.

      Poista