Bondora kokemuksia: salkkuni takoo yli 20% tuottoa


Omat kokemukseni Bondorasta sijoittuvat niinkin kauas taakse, kuin 2016. Tutustuin tuolloin useampaan vertaislainapalveluun, joista Bondora oli yksi. Heidän kampanjansa oli, että avaamalla tilin, sait viisi euroa suoraan ilmaista sijoitusrahaa tilillesi. Nyt salkku takoo melko mojovaa tuottoa.


Vertaislainoissa on omat riskinsä. Oma vertaissijoitusstrategiani nojaa melko vahvasti suuriin lainamääriin ja todennäköisyyksiin, jotta tappiot olisivat mahdollisimman tasaisia ja ennustettavia. Kun tuo viisi euroa sijoitettiin korkeariskisesti, hyvin harvaan lainaan, oli se muutaman kuukauden jälkeen alaskirjattu tappioksi. Bondoran kautta sijoittaminen jäi hetkeksi siihen.

Kunnes taas tuli ajateltua, kuinka kapealla hajautuksella omat vertaislainani ovat. Näin päätin kokeilla uudelleen, vähän suuremmalla potilla ja hajautettuna useampaan lainaan.

Kun tuhat euroa oli useita kuukausia tuottanut tasaista tuloa ja alaskirjaukset pysyvät kontrollissa, lähdin lisäämään pääomaa. Bondoran kautta lainat voi hajauttaa Suomen lisäksi myös Viroon sekä Espanjaan. Nyt riski on ollut hyvin kontrollissa. Oma salkkuni on vielä melko maltillinen, vain reilu kymmenisen tuhatta euroa, mutta sekin takoo noin kahtasataa euroa kuussa lisätuloja.


Jos haluat itse lähteä vertaislainojen sijoittajariskiä kantamaan, on Bondoran kautta tilin avaaminen ja sijoittamisen aloittaminen helppoa. En ole sijoitusneuvoja, joten tämä ei ole missään nimessä suositus.

Sijoitusten sisäinen korkokanta on tällä hetkellä hieman yli 22% ja loivassa laskussa. Pitkässä juoksussa varmaan painuu lähemmäksi sijoittajien keskiarvoa, joka on hieman yli 10%.


Olen vakaasti siinä uskossa, että tämä "helppo raha" loppuu joskus: joko markkinavoimat kurovat korkotuotot olemattomiksi, tai laskumarkkina kasvattaa tappioita liikaa ja hommasta katoaa järki. Oma strategiani on pitää ylipainoa Bondorassa ja muissa vertaislainoissa nyt, kun taloussykli alkaa kääntyä. Kun käännös tapahtuu, pitäisi osakkeiden reagoida paljon ripeämmin, jolloin tulisi olla hyvin aikaa sulkea lainahanat ja kanavoida sieltä (joskin verkkaisesti) vapautuvaa pääomaa takaisin halvoille osakemarkkinoille.

Kaikki huomioonottaen annan Bondoralle kolme tähteä ⭐⭐⭐. Bondora on mukava vaihtoehto kaikille takaisinostotakuudellisille lainapaikoille. Riskiä on paljon, mutta niin on tuottoakin. Bondora on valtavan pitkä sitoutuminen, mikä kannattaa pitää mielessä. Lue myös englanninkielinen arvosteluni TheWealthy Finn -blogiltani, se voi olla tuoreempi, kuin tämä.
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä

3 kommenttia:

  1. "Vertaa tuloksiasi muihin sijoittajiin" graafi kertoo, että olet onnitunut sijoituksissasi hyvin.

    Olisi mielenkiintoista tietää millä strategialla olet poiminut lainoja.

    Aloitin Bondorassa muistaakseni 2015 kun palvelu toimi vielä eri nimellä. Aluksi olin tosi tyytyväinen, mutta jatkuvat muutokset sijoitusrobottiin mm. maavalinnan poisto sekä esim. perintämaksujen laskuttaminen lainan antajalta vastoin alkuperäisiä jo sovittuja lainaehtoja ei tuntunut järkevältä sijoittajan kannalta.

    Lisäksi raporteissa antavat aivan liian ruusuisen kuvan salkun tilasta myöhässä olevien lainojen suhteen. Jos lainaaja ei ole tehnyt yhtään lyhennystä pariin vuoteen, niin silti järjestelmä ei laske tulevia eriä defaultteihin mukaan, ennekuin kyseisen maksun eräpäivä on ohitettu..

    No.. exitti tuolta omalta osalta hoidettu ja loppullisia tuottoja söi agressiivinen salkun myynti. Muistaakseni Bondoran raportoima tuotto-% pyöri ennen tätä jossain ~15% paikkeilla eli keskitasoa verrattuna muihin käyttäjiin.

    Olen testaillut Bondoraa, Twinoa, Mintosta ja Fellow Financea joista kahdesta ensimmäisestä olen luopunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites muuten haukkuisit Twinoa, miksi jäit sieltä pois?
      Entä mitä tykkäät Fellow Financesta? En itse kovin mielissäni ole heidän tuotoistaan.

      Poista
  2. Käytän portfolio Pro:ta, kaikkia maita. Käytännössä sijoitukset menevät pääosin C ja F -luokkiin, jälkimmäisessä selkeästi suuremmalla korolla. HR-lainat olen jättänyt pois kokonaan.

    VastaaPoista