Kuukausikatsaus toukokuu 2017 - 310 600 €


Kuukausi on taas vaihtunut ja kulutuspiirakka tarkentuu. Yllä oleva on siis vuoden alusta toteutuneet kulut jaettuna kuukausitasolle. Yhteensä noin 1800€, jota nostaa erityisesti helmikuu. Säästöprosentilla 44%. Toukokuun luvut eivät ole vielä valmiit, koska käsittelen luottokortit vasta kuun puolessa välissä. Harrastuskustannukset tulevat tuosta laskemaan, mutta autokulut todennäköisesti kasvavat vähintäänkin yhtä paljon. Tuntuu, että hyvä saavutus olisi edes päästä tuohon 1800 euroon vuositasolla. Matkustamiseen on mennyt jo nyt yli 2000 euroa ja vielä on useampi ulkomaanmatka edessä tälle vuodelle.

Seuraan kulujani aikaisemmin esittelemäni blogipostin työkaluilla. Käytän siis Google Spreadsheetia kulujen kirjaamiseen kerran kuukaudessa pankkitililtä sekä luottokortin laskusta. Ja visualisoin tuloksen Microsoftin Power BI:llä. Tuo vie ehkä puoli tuntia kuukaudessa, mutta on parantanut omaa käsitystäni kulutuskäyttäytymisestä todella paljon - ja siten myös kontrollia. Käy hakemassa työkalut itsellesi. Laita kommenttia tai sähköpostia vaurastu@gmail.com jos käyttöönotto on hankalaa.


Korjatussa tavoitteessa pyrin saamaan 1200 euroa säästöön joka kuukausi ja koko omaisuudelleni merkittävän (lue: utopistisen) 12% reaalikoron. Tämä on todella haastavaa, sillä asunto ei kasva korkoa. Toisaalta sitä omistan suhteessa melko vähän - ja suhteessa vähemmän joka kuukausi. Jokainen, joka näkisi laskelmani, varmaan sanoisi että ei tule ikinä onnistumaan tuo. Ja ovat kenties oikeassa. Mutta tavoitteet pitää olla todella korkealla, jotta pääsee lähelle parastaan. Nyt mennään aika lailla tavoitteessa, eli 310 600 €. Tässä kuussa omaisuuden pitäisi kasvaa 3 600€. Nähtäväksi jää.
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä
Jos tykkäsit tästä blogipostista edes vähän, jaa se allaolevista napeista vaikka twitteriin, tai ihan mihin vaan! 👇🏻

1 kommentti: