Ensimmäinen 100 000€ on vaikein


Kauhea vaiva ja minkä tähden? Että voi sitten kitisevälle jälkipolvelle jättää kovalla vaivalla säästetyt rikkaudet? Siitäkö vaurastumisessa on kyse?

No ei todellakaan.

Tavoittelemme vaurautta vapauden vuoksi: että ei tarvitse stressata talousasioista ja voi tehdä vaikkapa työ- ja asumispäätoksensä muun pohjalta, kuin sen hyväpalkkaisen stressaavan uurtamisen. Tuntuuko matka vaan lannistavan pitkältä, eikä säästössä ole vielä, kuin muutama kymmenentuhatta?

Ei hätää, et ole yksin.

Moni asettaa tavoitteen korkealle, vaikkapa miljoonaan euroon. Riittääkö sekään oikeasti vielä leveään elämiseen? Pitäisikö tavoitella kahta, ja ehtisikö sitä edes milloinkaan saavuttaa? Pitäisikö keskittyä vain elämästä nauttimiseen, eikä kuluttaa parhaita vuosiaan kitsastellen?

Entä jos ottaisi etapikseen 100 000 euron sijoitusvarallisuuden - mitä sillä saisi aikaan? Mietitäänpä.

Satatuhatta on sen verran pieni summa, että sillä ei luonnollisestikaan elä: edelleen on jatkettava töitä ilman, että arki mitenkään muuttuu. Vai muuttuuko? Kyllä, merkittävästi.

Kun ensimmäinen sata kiloa pamahtaa rikki, olet vauras. Kohtuullisesti hajauttamalla ja sijoittamalla voit saada realistisesti 5000 euroa nettotuloja vuodessa lisää. Jopa enemmän, jos olet valmis ottamaan hieman enemmän riskiä.

Viidellätuhannella lisäeurolla vuodessa voi tehdä vaikka mitä: maksaa vastikkesi, matkustella tai uudelleensijoittaa. On henkisesti voimaannuttavaa ja vapauttavaa huomata, että passiivinen tulo helpottaa elämää.

Uudelleensijoittaessa tuo 100k tuplaantuu noin kymmenessä vuodessa, nelinkertaistuu kahdessakymmenessä ja kasvaa kokonaiset +700% kolmessakymmenessä (tässä välissä voidaan halkoa hiuksia tuottoprosenteista ja inflaatiosta, mutta nyrkkisääntönä) ilman, että säästät enää yhtään enempää. Voit siis valita käyttää koko ansiotulosi elämiseen - jos niin haluat.

Teit mitä hyvänsä, vaikuttaa ensimmäinen satatuhatta aivan merkittävästi elämääsi. Se lievittää neuroottista suhtautumista rahaan ja vapauttaa nauttimaan elämästä. Se avaa ennenkaikkea vaihtoehtoja. Samasta syystä ensimmäisen sadantuhannen jälkeen jatko helpottuu ja jälkimmäiset tulevat paljon, paljon nopeammin - mikäli sitä edelleen silloin haluaa.

Mutta kannattaa aloittaa heti, sillä sen ensimmäisen saavuttaminen kestää hetken.
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, ja itselle siinäkin mielessä ajankohtainen, että osinko- ja rahastosalkku ylitti markkina-arvoltaan ensi kertaa 100k€ juuri äskettäin. :) toki velkaa siitä on -5k€.

    Itse olen joskus ajatellut, että Suomen tiukempaan veroympäristöön tuo alunperin USA-lähtöinen sanonta kääntyy muotoon ensimmäinen 150k€ on vaikein. Pieni Suomi-lisä siihen. :D Mutta joo, hyvin paikkaansa pitävä lause joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tavallaan on ehkä jopa toisin päin: jenkeissä ensimmäinen 100k on helpompaa, kuin Suomessa. :)

      Poista
    2. Satku tuli yllättävän nopeasti hyvästä markkinatilanteesta johtuen. Mulle tuotti nyt sitten ongelmia satkun jälkeen. Ajattelin että oon jo sijotellu tarpeeks uutta pääomaa ja aloin downshiftaamaan opintovapaalle :D

      Poista
    3. Nyt on aika rohkea vaihe downshiftata :) mitenkäs opinnot sujuu?

      Poista