Luottotappiot ratkaisevat vertaislainaamisen tuotot

Olen kirjoittanut aikasemmin vertaislainojen tuoton laskemisesta sekä vertaislainasalkkuni tuotoista. Päädyin näissä siihen, että tietyillä oletuksilla tuoton voi laskea olevan noin 15% ja että oman salkkuni ennuste olisi ehkäpä 18%. Nämä laskelmat olettavat, että koko laina-aika odotetaan loppuun, mutta miltä näyttää tilanne, jos millä tahansa ajan hetkellä joutuisi realisoimaan lainasalkkunsa nimellisarvoonsa?

Olen aikaisemmin laskenut tuottoa rullaavan 30 päivän ajalta verrattuna sijoitettuun pääomaan. Tässä laskutavassa on se haaste, että se ei ota huomioon mahdollisia pääoman menetyksiä kovin reilusti. Ajan kuluessa yhä suuremmalle osalle investoidusta pääomasta ei maksettaisi tuottoa. Tämäkään ei silti ottaisi huomioon luottotappioita, joita ei saa takaisin.


Yksi helppo tapa ottaa asia huomioon olisi merkata myöhässäolevien lainojen pääomasta jokin tietty prosentti kuluksi, esimerkiksi 30%. Tämä vastaa nyt "alennettua luottotappiota" alemmassa kuvassa. Mustalla siis 30 päivän rullaavasta tuotosta vähennetty samassa aikaikkunassa toteutuneet luottotappiot alennuksella.


Jyrkät pudotukset kertovat siitä, että siinä kohdassa on jäänyt merkittäviä lainoja maksamatta, eikä niille ole vieläkään saatu perinnästä maksuja. Tuotto painuu raskaasti tappiolle aika-ajoin, niinkuin voisi olettaakin.  Kun näistä myöhemmin saadaan perintään yksikin maksu, muuttaa kyseinen laina historiaa ja poistuu näistä luottotappioista, kunnes erääntyy jälleen.

Tämänmuotoisen tuottokäppyrän nähdessään pitäisi jokaisen itseään kunnioittavan sijoittajan jäädä miettimään tappioiden vaikutusta sisäiseen korkokantaan. Se onkin mielenkiintoisin kaikista käppyröistä.



Oletuksena on, että mikäli salkku realisoitaisiin tänä päivänä, saataisiin aikataulussa olevat lainat myytyä nimellisarvoonsa sekä myöhässä olevat lainat 30% alennuksella. Sisäinen korkokanta on ollut pitempään positiivinen vasta maaliskuun puolesta välistä. Olen maininnut aikaisemminkin, että lainan maksujen erääntyminen on todennäköisempää heti alussa. Näin ollen pääomaa merkittävästi lisättäessä käy todennäköisesti niin, että sisäinen korkokanta dippaa ensimmäisten maksujen erääntyessä, mutta kipuaa ajan kanssa järkeviin lukuihin.

Tällä hetkellä sisäinen korkokanta on vasta hieman alle 7%, mutta selkeästi nousussa. Punaisella alueella ollessa salkun realisointi ylläolevilla ehdoilla olisi johtanut kokonaisuutena negatiiviseen tuottoon. Vaikka lainojen nimelliskorot ovat keskimäärin yli 20%, ei mahdollisia luottotappioita huomioiva sisäinen korkokanta ole koskaan aiemmin ollut yli 6%. Huomioitavaa on, että sisäinen korkokanta nimenomaan on koko investoinnin yli, ylläoleva graafi ainoastaan kertoo sen kehittymisestä. Loppupiste on merkityksellinen, sekä kehityssuunta.

Eli mitä lukuja siis käyttää? Yhtäältä investoituun pääomaan nähden voittoa syntyy tällä hetkellä noin 18% vuositasolla. Toisaalta mikäli salkun realisoisi heti ja saisi myytyä myöhässä olevat lainat 30% alennuksella, olisi koko historian sisäinen korkokanta 6%. Sisäinen korkokanta ottaa huomioon luottotappioissa katoavan pääoman, mutta passiivista tuloa hakevalle se ei ole valtavan relevanttia.

Tiedetään, että lainojen alkupuolella erääntyminen on todennäköisempää, joten on oletettavaa sisäisen korkokannan tästä kasvavan, kuten se näyttää tekevänkin. Ajan myötä perinnästä saadaan myös tuottoja.

Edelleen uskon (lue: toivon) salkun pitkäaikaisen tuoton kipuavan tuonne 18% tietämille, tai vähintään 15%:iin, mikä pitää sisällään myös luottotappiot. Tähän tosin kestää vielä pari vuotta, sillä lainasalkun lainoista suurimmalla osalla on vielä sen verran jäljellä - se merkittävä ajanjakso jolloin luottotappiot ovat selkeästi rajallisemmat.
Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä
Jos tykkäsit tästä blogipostista edes vähän, jaa se allaolevista napeista vaikka twitteriin, tai ihan mihin vaan! 👇🏻

4 kommenttia:

  1. Eikö omatunto kolkuta kun tuet suomalaisten ahdinkoa lainaamalla rahaa jättikorolla? Velkaantuneiden ihmisten määrä vain kasvaa ja yhä useampi uppoaa velkoihin.

    Olen välillä miettinyt näihin sijoittamisen moraalista puolta sillä minunkin salkustani vertaislainat toki löytyvät. Olen lueskellut netistä että moni on sitä mieltä että lainoihin pitäisi säätää paljon pienempi korko tai lopettaa kaikki lainatoiminta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos luin tekstin oikein niin saat 18% korkoa. Ja alusta ottaa vaikka toisen mokoman niin eikö kuluttaja joudu sitten maksamaan 35% korkoa?

      Kyllä noita ongelmia pitäisi jotenkin saada vähenemään, koko ajan kuitenkin lisääntyy maksuhäiriömerkinnät. Taloudenhallintataitojen kehittämistä ja lisää sääntelyä?

      Mun mielestä myös positiivinen luottorekisteri voisi olla hyvä juttu, sitä ehdotetaan myös tässä artikkelissa:
      http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005291612.html

      Poista
  2. Mielenkiintoista analyysiä. Kuten aiemmin on tullut todettua, itselläni ei rohkeus/matikkapää riitä sijoittaa näihin vakuudettomiin vertaislainoihin. Sen sijaan sijoitukset on vertaislainapaikoissa joista löytyy jonkinmoinen buyback/vakuus (70%-100%). Näissä lisäriskinä on toisaalta sitten tuo buyback:in myöntäjä.

    Uusin kauppapaikka (olisikohan jo seitsemäs) jonne sijoittelin parisen kuukautta sitten on robo.cash jossa lainat on ns. "Payday" lainoja eli alle kuukauden lainoja ja korko on 14% 100% buyback takuulla. Hain tuossa sijoituskohdetta jossa rahat voi tarvittaessa saada ulos lyhyellä kuukauden varoitusajalla (pahimmillaan menee 60 päivää lainoissa joissa buyback realisoituu) Samalla tulee edelleen hajautettua vertaislainoja tällä kertaa Kazakstaniin...

    Osinkokuninkaan eettisen puolen pohdiskeluun voisi todeta että korkeahkojen tuotto odotusten vastapainona tähän sijoitusmuotoon liittyy korkeahkompi sijoittajan riski aina pääoman menetystä myöten. Tätä kautta en miellä vertaislainoja moraalisesti arvelluttavina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sijoittajan riskin toteutumisesta viimeisin hyvä esimerkki oli Mintosissa jossa siis on useita lainanmyöntäjä yrityksiä. Eurocent toimijan buyback keskeytettiin koska yritys joutui maksuvaikeuksiin. Nyt seurataan mielenkiinnolla saavatko tuonne sijoittaneet suurempaa siivua luotonottajien maksuista (Eurocentin perimä 90% korko versus 10% buyback taattu korko vertasi sijoittajille) vastapainoksi rajusti kohonneesta luottotappioriskistä.

      Mainittakoon vielä että omat sijoitukseni ovat varsin maltillisia näihin pieniin ja mahdollisesti lyhyen aikaan toimineisiin kauppapaikkoihin kuten robo.cash.

      Poista