Ei työtä tekemällä rikastu?


"Ei työtä tekemällä rikastu." ― Aika moni suomalainen

Näinhän sitä kuulee usein sanottavan - ettei työnteolla rikastu. Millä sitten rikastutaan? Vaikka keinoja on toki monia, eräs varmimmista on säästäminen ja sijoittaminen. Mutta mitä sijoittaa? Mistä säästää? Harvemmalla meistä on omaisuutta sijoitettavaksi, paitsi se, minkä on ansiotuloistaan laittanut sukanvarteen. Ansiotulojen suuruudella on täten suuri merkitys taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisessa, sillä ne mahdollistavat suuremman säästöprosentin.

Noin kolmasosa valveillaoloajasta vietetään töissä. Suurimmalle osalle palkkatyö on se kivijalka, jonka päälle tietä vaurauteen rakennetaan. Jos tuo kivijalka pännii, on edessä helposti vuosikymmenten kärsimys.

“Follow your bliss and the universe will open doors for you where there were only walls.” ―Joseph Campbell

"The only way to do great work is to love what you do. If you haven't found it yet, keep looking. Don't settle." ―Steve Jobs

Historian suurhahmot sanovat, että on mahdollista tulla hyväksi jossain ainoastaan, mikäli nauttii tekemästään. Lähestulkoon alasta riippumatta mitä parempi työssään on, sen paremmassa asemassa on palkkaneuvottelujen suhteen. Työstään nauttiminen on siis tietyssä määrin kytköksissä palkkaan. Voinemme sopia että on parempi nauttia työstään.

Olin pitkään uraorientoitunut. Isossa organisaatiossa koin hetkellistä mielihyvää ylennyksestä, kunnes rupesi jälleen tuntumaan siltä, että vastuuta pitäisi olla enemmän. Työ oli minulle nimike, positio, status. Ja vaikka ura oli nousujohteista ja alaisten määrä kasvoi YT-kierros kierrokselta, se harvoin tuntui pitkään tyydyttävältä.

Ja sitten Microsoftin toiminnot Suomessa lakkautettiin.

Jäin helpottuneena viiden kuukauden palkalliselle kesälomalle. Päätin ottaa aikaa pohdintaan ja olla hakematta töitä heti. Tuona aikana löysin sen, mitä haluan tehdä. Olin onnekas. Vastaavanlaisia tilanteita ei tule kovin usein annettuna.

Mikäli matkaansa taloudelliseen riippumattomuuteen luo ansiotulojensa päälle, suosittelen pohtimaan omaa työtään aika ajoin. Työstään nauttiminen tekee pitkästä matkasta mukavan, sekä parantaa onnistumismahdollisuuksia.

Rikastuuko työtä tekemällä? Harvoin pelkästään. Mutta ansiotulot ovat monelle rikastumista tavoittelevalle suurin tulonlähde. Kun työstään vieläpä nauttii, on mahdollista kasvattaa ansiotulojensa suuruutta. Hakeudu siis tehtäviin, joista nautit.


Blogipostit saattavat sisältää kumppanuuslinkkejä
Jos tykkäsit tästä blogipostista edes vähän, jaa se allaolevista napeista vaikka twitteriin, tai ihan mihin vaan! 👇🏻

1 kommentti:

  1. Aivan. Yleensä kun puhuta siitä miten putkimies tienaa niin ja niin paljon ja korkeastikoulutettu tienaa niin ja niin paljon, niin itselläni ainakin kouluttautumiseen syy on se, että haluan tehdä jotain mikä on mukavaa. En usko, että haluaisin asennella putkia 10 vuoden päästä jos se olisi ammattini vaikka saisinkin yhtä paljon rahaa siitä, kuin korkeastikoulutetut. Sen takia opiskelen, että pääsen tekemään jotain mukavaa ja tienaan ainakin keskivertotuloa jos en enemmän. Ja voi hyvin olla, että joku haluaa vain asennella niitä putkia.

    VastaaPoista